Aloitin taipaleeni painoharjoittelun maailmassa reilusti yli parikymmentä vuotta sitten. Matkan varrella olen kilpaurheillut voimanostossa sekä kehonrakennuksessa. Olen nostattanut tavoitteideni mukaan elopainoani ja voimatasojani, mutta taas samasta syystä myös polttanut rasvaa ja kasvattanut lihasmassaa kehossani. Aktiiviuran jälkeen tähtäimessäni on ollut tasapainoinen ja kestävä, urheilullinen keho, joka on edellytys täysipainoiseen elämään ja jaksamaan etenkin urheiluhierojan ammatissani.
Tarjoan näiden vuosien aikana kerryttämäni kokemuksen ja alati lisääntyvän tietämyksen harjoittelemisesta. Tavoitteesi voi olla kuntoilu ja elämänätapamuutos tai ihan jopa kilpalavoille tähtääminen, niin olen mielelläni mukana sen toteuttamisessa. Räätälöidään treeniohjelmasi ja ruokavaliosi juuri näihin sopiviksi ja lähdetään yhdessä jahtaamaan niitä!
Aloitin taipaleeni painoharjoittelun maailmassa reilusti yli parikymmentä vuotta sitten. Matkan varrella olen kilpaurheillut voimanostossa sekä kehonrakennuksessa. Olen nostattanut tavoitteideni mukaan elopainoani ja voimatasojani, mutta taas samasta syystä myös polttanut rasvaa ja kasvattanut lihasmassaa kehossani. Aktiiviuran jälkeen tähtäimessäni on ollut tasapainoinen ja kestävä, urheilullinen keho, joka on edellytys täysipainoiseen elämään ja jaksamaan etenkin urheiluhierojan ammatissani.
Tarjoan näiden vuosien aikana kerryttämäni kokemuksen ja alati lisääntyvän tietämyksen harjoittelemisesta. Tavoitteesi voi olla kuntoilu ja elämänätapamuutos tai ihan jopa kilpalavoille tähtääminen, niin olen mielelläni mukana sen toteuttamisessa. Räätälöidään treeniohjelmasi ja ruokavaliosi juuri näihin sopiviksi ja lähdetään yhdessä jahtaamaan niitä!
PERSONAL TRAINING PALVELUT
Palveluni sopivat ihan ensimmäistä kertaa kuntosalille eksyneelle aloittelijalle kuin myös vuosikausia harrastaneelle kilpaurheilijalle. Oli tarkoituksenasi saada tekniikat haltuun nostoliikkeissä ja harjoituslaitteissa tai sitten vetää kanssani täysi, mieleenpainuva treeni haluamallesi lihasryhmälle. Ohjauspaikkanani toimii More Gym & Fitness, moregym.fi ja Active Kuntoklubit, activeclubs.fi.
Treeniohjelmat laadin yksilöllisesti asiakkaan mahdollisten kehon asettamien rajoitteiden ja tietenkin hänen tavoitteidensa mukaan. Pelkkä treeniohjelma ilman sen tarkkaa läpikäymistä ensin tekniikoiden suhteen ja tämän jälkeen täydellä intensiteetillä treenattua jää monesti saavuttamatta täyttä potentiaaliaan. Siispä tarjoan PT-paketteja joissa on useampia treenikertoja harjoitteluohjelman lisäksi, jotta harjoittelu oikeasti saadaan kunnolla käyntiin. Ruokavaliot kuuluvat luonnollisesti paketteihin. Kova treenaaminen hyvillä tekniikoilla vie pitkälle, mutta ilman kunnollista ravinnon saantia yksilöllisesti laaditun ruokavalion mukaan; ei lopullista päämäärää saavuteta. Nämä faktat pätevät niin aloittelijoihin kuin kokeneempiinkin harjoittelijoihin, erot tulevat vain treeniohjelmien ja -liikkeiden haastavuudessa.
Elämäntapamuutoksissa lähestytään tilannetta samoista näkökulmista kuin edellisiäkin, mutta siihen tulee varautua pitkällä aikajänteellä. Mitään pysyvää muutosta ei saavuteta muutamassa kuukaudessa. Ruokavalio, harjoittelu ja niitä tukevat rutiinit tulee omaksua osaksi uutta elämää ja se ottaa paljon aikaa. Siksi tässä tavoitteessa eritoten suosittelen valmennusta, jossa lähdetään tekemään töitä yhdessä ennemminkin vuoden aikahorisontilla kuin vain kuukausien
HINNAT:
1x Personal training ohjaus 105 eur / hlö
1x Personal training pariohjaus 150 eur / 2 hlöä
10x Personal training ohjaus 1000 eur
(sis. treeniohjelma ja ruokavalio)
10x Personal training pariohjaus 1350 eur
(sis. treeniohjelma ja ruokavalio)
20x Personal training ohjaukset 1900 eur
(sis. treeniohjelma ja ruokavalio)
Treeniohjelma 160 eur
Treeniohjelman päivitys 70 eur
Valmennus alkaen 180 eur / kk
RUOKAVALIOT
Ruokavalio on tärkein kulmakivi terveen ja hyvinvoivan kehon saavuttamisessa ja ylläpitämisessä. Se on myös oleellinen osa jokapäiväistä elämää saati sitten vaativaa huippu-urheilua. Räätälöin ruokavalion yksilöllisesti asiakkaan mieltymysten, mahdollisten ruoka-allergioiden ja yliherkkyyksien sekä tietysti tavoitteiden pohjalta. Varsinkin ruoka-aineiden tulee olla asiakkaan maun mukaiset, muuten ruokavalion noudattaminen ei ole mielekästä ja mitä luultavammin se loppuu ennen kuin ehtii edes kunnolla alkaa. Elämäntapamuutoksessa tämä korostuu, koska ruokavalio otetaan osaksi loppuelämää. Muutaman kuukauden kestävät dieetit eivät ole kestävä ratkaisu painonhallintaan, vaan pysyvä muutos on hyvin pitkä prosessi; ihan ruokarytmin omaksumisesta lähtien.
HINNAT:
Ruokavalio 140 eur
Ruokavalion päivitys 60 eur
HIERONTA
Urheiluhierojan ammattia olen harjoittanut yli kuusi vuotta ja samalla hionut taitojani, joilla lihasjumit takuulla saadaan poistettua. Etunani on vankka kuntosalitaustani ja kilpaurani voimanoston sekä myös kehonrakennuksen parissa. Eli monet urheiluvammat- ja vaivat ovat tuttuja valitettavasti ihan omakohtaisten kokemustenkin kautta. Hierojana toimin More Gym & Fitness Helsingissä. Rohkeasti vain varaamaan hieronta-aikaa!
VOIMAVALMENNUS
Voimaharjoittelussa erikoisosaamiseni on erityisesti perinteisissä voimanostoliikkeissä eli jalkakyykyssä, penkkipunnerruksessa ja maastanostossa. Olen vuosien saatossa jalostanut osaamistani näiden nostoliikkeiden tekniikoiden hiomisessa sekä voimantuoton maksimoinnissa. Tekniikkavirheet eivät välttämättä ole suuria, ja puuttuva yksityiskohta nostotekniikassa saattaa olla juuri se ratkaiseva este kehitykselle. Nostotekniikoiden ollessa täydellisiä, ei kattoa kehittymiselle ole. Tällöin kaikki on kiinni suunnitelmallisesta voimaharjoittelusta, jotta saadaan irti maksimaalinen voimantuotto nostosuorituksissa.
Kaksitoista viikkoa on pituudeltaan hyvä voimantuottojakso, jonka aikana nostotekniikat hioutuvat toisto toistolta ja kropan kehitystä hidastavat heikkoudet vahvistuvat. Tarjoan voimantuottopaketteja, jossa on tekniikkaohjauksia yhdessä ohjelman kera. Ohjelma yksinään riittää kokeneelle harrastajalle, mutta silloinkin jos vähänkin on epävarmuutta nostotekniikoissa ovat ohjaukset paikallaan.
Voimavalmennukset ovat kohdistettu pääasiassa kilpailuihin tähtäävälle nostajalle, mutta myös ihan asiakkaalle; joka haluaa sitoutua pitempään prosessiin kehittääkseen voimatasojaan. Totuus on, ettei täyttä potentiaalia saavuteta muutamassa viikossa, vaan se on vähintään kuukausien; ellei vuosien kovan ja progressiivisen työn tulos. Valmennukseen sisältyy tietenkin päivittyvä ruokavalio, treeniohjelmien ja -ohjauksien lisäksi.
HINNAT:
1x Tekniikkaohjaus 85 eur / hlö
1x Tekniikkaohjaus 120 eur / 2 hlöä
5x Tekniikkaohjaus 375 eur
5x Tekniikkaohjaus 500 eur / 2 hlöä
Voimantuottojakso (12 vkoa) 190 eur
Voimantuotto-paketti 490 eur
(12 vkon treeniohjelma + 5 ohjausta)
ETÄVALMENNUS
Paras tulos saavutetaan lähivalmentamisella jossa itse valmentajana pääsen olemaan mukana treeneissä ja seuraamaan kehitystä aivan vierestä. Lähivalmennusta on kuitenkin mahdotonta kaikille tarjota ajallisten ja maantieteellisten rajoitteiden vuoksi.
Etävalmennus on heti seuraavaksi paras vaihtoehto tavoitteiden saavuttamiseen ja treenien tehostamiseen.
Erona lähivalmennukseen on ainoastaan se, etten ole fyysisesti paikalla treeneissäsi. Muuten olen täysillä hengessä mukana!
Etävalmennukseen sisältyy:
– Kuukausittain päivittyvä henkilökohtainen treeniohjelma
– Päivittyvä ruokavalio
– Mahdollisuus päivittäiseen yhteydenpitoon viestein sekä kuukausittainen tapaaminen etäyhteydellä.
– Asiakas saa käyttöönsä Step2fit-applikaation, treeniohjelmien ja ruokavalion seuraamiseen sekä yhteydenpitoon.
Hinta 145 € /kk